Sitemap

Tore Wadstein

"En uskonut, että tämä olisi näin yksinkertaista."

Tore on vannoutunut golfaaja. Hän ei pelkästään kierrä kenttää pienellä tasoituksella, vaan hän on ollut aktiivinen myös lajin kulissien takana ja toiminut esimerkiksi yhden kauden Ruotsin suurimman golfklubin johtokunnan puheenjohtajana. Talven estäessä ulkona pelaamisen, Tore ystävineen pelaa sisällä golfsimulaattorilla.

Ongelmat, jotka johtivat Toren päätökseen hankkia hammasimplantit, alkoivat 1980-luvulla. Kaksi yläleuan hammasta löystyi, eikä hammaslääkäri löytänyt syytä siihen. Onneksi Toren hyvä ystävä, joka oli myös hammaslääkäri, opasti Torea pitämään parempaa huolta hampaistaan. Ystävänsä avulla hän onnistuikin estämään hampaiden irtoamisen. Vuonna 1995 Tore sairastui endokardiittiin, bakteerin aiheuttamaan sydänläppien tulehdukseen. Endokardiittipotilailla todetaan usein piilevä hammastulehdus ja tällainen tulehdus oli kehittynyt myös Torea aiemmin vaivanneisiin hampaisiin. Hampaat oli pakko poistaa,  jolloin Torelle asennettiin perinteinen hammassilta.

Tore käytti hammassiltaa noin 12 vuotta ja oli itse asiassa aivan tyytyväinen siihen. Eräänä iltana Toren syödessä porsaankylkeä sillan kiinnitykseen käytetty juuri murtui. Siltaa ei voitu enää kiinnittää takaisin. Kuultuaan hammasimplanteista, päätös hoitovaihtoehdosta oli helppo tehdä. Tore suostui heti ehdotukseen kahden uuden Astra Tech-implantin hankkimisesta ja jo tammikuussa 2008 implantit olivat asennettu.

"En uskonut, että tämä olisi näin yksinkertaista. Olen erittäin tyytyväinen sekä uusien hampaideni toimivuuteen että niiden ulkonäköön. Nyt porsaankylkikään ei enää tuota ongelmia."